Uusien tutkimuksien mukaan kaikille elimille on tehtävä
Tarpeetttomilta vaikuttavia aistinelimiä on tänä päivänä löydettävissä luonnossa, ei tarkoita sitä, että ne olisivat kehittyneet toisistaan. Nämä aistinelimet ovat omistajilleen tarkoituksenmukaisia ratkaisuja.
Ensimmäisissä monisoluisissa eläimissä todettavissa hämmästyttävä eräiden trilobien silmien kirjo, aina Opabinian viidestä tappisilmästä verkkosilmiin, joissa erikoisrakenteisia kaksoislinssejä voi olla tuhansia ja silmä voi kietoutua koko pään ympäri kuin turbaani.
Erilaiset silmät eivät siis ole kehittyneet mistään, vaan evolutionistien monisoluisen elämän lähtökuopissa on erilaisia silmiä oli enemmän, kuin luonnossa on tänä päivänä jäljellä.
Silmämme ovat ihmeellinen kaksoisvärivideokamera
Videokamera, joka voi toimia kaurapuurolla jopa sata vuotta ilman huoltoa, akkuja tai paristoja. Sen rakennusohjeet on mahdutettu niin pieneen tilaan, että ne eivät näy edes mikroskoopilla. Evolutionistit ovat myös esittäneet, että silmät on suunniteltu huonosti, koska silmälaseja tarvitaan. Tämä näkökulma edellyttäisi täysin ongelmattoman ja kokonaan sairauksista vapaan luomakunnan. Sen on Jumala luvannut luoda vasta tämän langenneen maailmanajan jälkeen.
Ovatko silmät huonosti suunniteltuja?
Mielenkiintoista on, että ateistit pitävät silmiämme niin huonosti suunniteltuina, että suunnittelija saisi potkut kameratehtaasta. He pitävät silmiä huonosti suunniteltuina, koska aistinsolut ovat verkkokalvolla hermoverkon alla. Tämä todistaisi ateistien mielestä, että Jumalaa ei ole. Mikäli kuitenkin aistinsolut ottaisivat ensimmäisinä valon vastaan, kirkas valo ja tietysti myös salamavalo sokaisisi silmät pitkäksi aikaa, eivätkä myöskään tulevan valon ensimmäiseksi kohtaavat Müllerin solut voisi poistaa kuvan värivääristymää ja huoltaa aistinsoluja. Mustekaloilla, joilla on yllättäen samantyyppinen silmä, aistinsolut on suunnattu tulevaa valoa kohden ateistien toivomalla tavalla. Niiden ei tarvitse olla meressä huolissaan liian kirkkaasta valosta, ja ratkaisu on niiden kannalta toimiva.
Erilaisten silmien olisi pitänyt kehittyä kymmeniä kertoja toisistaan riippumattomasti
Hyppyhämähäkillä on erinomainen näköaisti. Sillä on kahdeksan silmää ja poikkeuksellinen menetelmä syvyyden arviointiin. Hyppyhämähäkki pystyy vertaamaan sumeaa kuvaa terävään. Verkkokalvon neljä kerrosta tekevät tämän mahdolliseksi. Yksi kerroksista sisältää vihreälle herkkää pigmenttiä, vaikka ei tarkenna vihreään väriin. Tälle verkkokalvon kerrokselle kuva muodostuu sumeana ja muille kerroksille terävänä. Tämän ohitarkennus-mekanismin avulla syvyyden arviointi, ja sen ansiosta tarkka saalistaminen, tulee mahdolliseksi. Hämähäkin aivoissa on laaja silmistä välittyvien tietojen käsittelyyn varattu alue.
Vallitseeko vatsaontelossa elinten sekamelska?
Olen ollut useita kertoja mukana vatsaleikkauksissa leikkausavustajan tehtävissä. Eräältä ruokatorven syöpää sairastavalta potilaalta poistimme ruokatorven, ja tilalle laitoimme osan paksusuolta yhdeksän tuntia kestäneessä leikkauksessa. Anatomiaa huonosti tuntevalle evolutionistille vatsan elinten toiminta ja järjestys voi vaikuttaa sekavalta, mutta asiaan enemmän perehtyneelle Luojan tekemät ratkaisut ovat nerokkaita, kun ottaa huomioon kaikkien ruoka-aineiden sulattamisen ja talteenoton, joka itse asiassa tapahtuu solukon ulkopuolelta limakalvon läpi.
Ihmisellä on vatsalaukussa valkuaisaineiden sulattamista varten niin voimakas happamuus, että ruuansulatusneste tekisi nahkaan reiän. Jos vatsalaukun limakalvoa ei olisi suojattu erityistä limaa tuottavilla soluilla, se puhkeaisi. Miten tämä välttämätön yhteistoiminta olisi kehittynyt? Vaadimme myös tässä vastauksia evolutionisteilta. Miten he järjestäisivät vatsaontelon anatomian ja fysiologian paremmin?
Entä miehen siemenjohdin — tekeekö se tarpeettoman mutkan?
”Siemenjohdin tekee naurettavan mutkan virtsanjohtimen takaa – jos tämä olisi suunniteltu, kukaan ei voisi vakavissaan kieltää, että suunnittelija on tehnyt vakavan virheen” sanoo Richard Dawkins Maailman hienoimmassa esityksessä (2009). Suunnitteluvirheitä ei kuitenkaan ole: Siemenjohtimet ja niiden päässä olevat kivekset vaeltavat sikiöaikaisesta paikastaan, joka on vatsaontelon takaseinän tuntumassa, kivespusseihin ja näin menevät välttämättä virtsanjohtimien yli.
Siemenjohtimen pituus on täsmälleen oikea, sillä johtimessa käynnistyy sukusolujen valmistautuminen hedelmöitystä varten (kapataatio). Siemennesteen mukana emättimeen joutuneet siittiöt eivät ole heti hedelmöityskykyisiä, vaan niiden pitää ensin kapasitoitua. Kapasitaatio kestää seitsemän tuntia ja tapahtuu pääosin naisen munajohtimissa. Kivekset eivät voisi kehittyä vatsaontelon etuseinässa, silla tämä voisi johtaa ongelmiin alkionkehityksen aikana.
Jos kivekset taas kiertäisivät virtsatiet ulkokautta, se seurauksena voisi olla kaksi yhden kiveksen sisältämää pussia molempien reirsien etupuolella, missä ne olisivat alttiina kuumenemiselle (tämä estäisi siittiötuotannon ja voisi lisäksi johtaa syöpään) ja vammautumiselle. Siemenjohtimien on ehdottomasti kuljettava prostatan kautta. Lenkki virtsanjohtimen yli on välttämätön, silla prostatan avulla tapahtuu siemensyöksyn aikana hedelmöityksen kannalta ratkaisevan tärkeä emäksisen prostatanesteen lisääminen happamaan siemennesteeseen — monen muun seikan ohella.
Tämä neutralisoi myöhemmin myös emättimen happamat nesteet. Nain siittiöiden liikkuvuus myös alkaa oikealla hetkellä ja siten, että niillä riittää energiaa perille pääsyyn asti. On myös esitetty kritiikkia siitä, että prostatasta on yhteys virtsaputkeen. Tämä on edellä olevan perusteella välttämätöntä, sillä muuten jälkeläisiä ei tule.
Todistustaakka pitää siirtää evolutionisteille
Miksi luonnonvalinta olisi kehittänyt näin monimutkaisen tavan lisääntyä? Miten jälkeläisiä saatiin ennen kuin kaikki järjestelmän sadat eri osa-alueet ja niiden hormonaalinen säätely toimivat oikeassa järjestyksessä? Lisäksi eri eliöillä suku lisääntyy hyvin monin eri mekanismein. Suvullisen lisääntymisen kehittyminen on evoluution vaikeimpia ongelmia ja sen takia yleensä kuoliaaksi vaiettu.
Lähde
Arthur C. Guyton & John E. Hall, Textbook of Medical Physiology (9th edition, Philadelphia W.B. Saunders. 1996) p. 1006
Lääkäri Pekka Reinikainen, kirjasta ”Onko Jumala olemassa?”