Kenttä- ja satelliittikuvat tallentavat todisteita suurista muinaisista järvistä ja joista. Paleolake Tšad sijaitsee Saharan ja Sahelin rajalla. Todisteet osoittavat, että Saharan autiomaa oli kerran paljon suurempi kuin nykyään. Alueelta on löydetty lukemattomia ihmisen esineitä ja suurten eläinten fossiileja, kuten norsuja, kirahveja, puhveleita, antilooppeja, sarvikuonoja ja muita eläimiä.

Rehevä vihreä Sahara
Pohjois-Afrikan Saharan autiomaa on yksi maailman kuivimmista ja kuumimmista paikoista (kuva 1). Itä-Saharassa sataa vain kerran 30-50 vuodessa. Saharan autiomaa kattaa noin 9 200 000 km2 joka on verrattavissa koko Yhdysvaltojen kokoon. Se on jaettu useisiin alueisiin, joskus korkeisiin vuoristoihin, kuten Ahaggar- ja Tibesti-vuoriin.


Miksi kivikerrostumien väleistä ei löydy eroosiota?
Aina 1800 luvulle asti koko tiedemaailma oli ilman muuta sitä mieltä, että kerroskivilajit, joita on kaikkialla maailmassa ei Suomessa tosin, koska jääkausi on meillä sen estänyt, niin olivat todisteita vedenpaisumuksesta. Eikö kaikkialla pitäisi olla satojen metrien paksuja kerrostumia, johon on äkisti hautautunut miljardeja eläimiä ja kasveja, jos maapallo olisi miljoonien vuosien vanha? Kerrostumien välillä ei ole kuitenkaan mitään pinnankulumaa eli eroosiota.
Grand kanjonissa USA:ssa missä nähdään tällainen valtavan hieno kerrostumasarja puolentoista kilometrin korkeudelta varhaisimmalta kambrikaudelta ja kaikki nämä niin kuin täytekakun kerrokset kauniisti päällekkäin ja siinä on satoja miljoonia vuosia. Nyt voisi kysyä, jos tästä kerroksesta, joka on tässä niin kuin ohuet levyt pinossa, on sata miljoonaa vuotta. Missä on se pinnan kuluminen mitä satojen vuosien aikana, koska mehän tiedämme, että eroosio on valtava.
Kivikerrostumien kuluminen muistuttaa veden aiheuttamaa kulumaa
Kerrostumat ovat hyvin nopeasti kasautuneet toinen toisensa päälle niin kuin vedenpaisumuksessa. Sieltä löytyneet fossiilit edustavat aina kulloinkin hautautuneita ekologisia kokonaisuuksia. Sekin näkyy siitä selvästi. Näistä fossiileista näkyy vielä yksi mielenkiintoinen seikka. Sieltä on nykyään löytynyt useitakin dinosauruksen kivettymiä, joista on todettu ensinnäkin, että kun niitä mentiin kaivamaan Montanasta, paikka on nimeltä Hells Creek eli Helvetin rotko niin aika karmea nimi, sinne pääsee vain helikopterilla.
Tyrannosaurus rexin fossiililöydökset ovat kiusallisia evoluutioteorialle

Tämä löydös kumoaa koko evoluutioteorian ja on erittäin kiusallinen juttu varsinkin, kun tämä ei ole ainoa. Miten tätä on sitten pyritty selittämään? Nyt on kuumeisesti kehitetty erilaisia teorioita millä voitaisiin osoittaa, että kudokset, siis maassa olevat hampurilaiset, jotka bakteerit heti ahmivat, miten ne voisivat säilyä 8 miljoonaa vuotta, mutta se on humpuukia.
Miksi Tyrannosaunus haisi mädältä
Kun Tyrannosaurus rexin fossiili kaivettiin esiin, niin se mikä kiinnitti huomiota, oli että tämä haisi mädältä ja Jack Honer joka on erikoistunut näihin fossiileihin. Nimenomaan tuolla Helvetin rotkossa (the gorge of hill). Hän sanoi, että kaikki helvetin rotkon fossiilit haisevat mädältä. Ja miksi ne haisevat mädältä, sen takia, kun ne ovat mätiä. Sieltä löytyi erittäin iso alaraajan luu, joka oli niin iso, ettei se mahtunut helikopteriin ja joutuivat sen katkaisemaan, jotta ne olisivat saaneet sen kuljetettua sieltä pois. Niin siinä kiinnitti huomiota, että tämähän on ihan niin kuin modernia luuta ja ne tutkivat sitä ja se oli niin kuin vanhaa mätää luuta, ei siis kivettynyttä luuta. Eli se ei voi olla hirvittävän vanhaa.
Sitten tutkijat laittoivat sen liuokseen, joka liuotti luun pois niin, että jäi vain kaikki pehmytkudokset jäljelle. Siitä todettiin, että siellä pehmytkudoksissa on mm. nähtävissä verisoluja verisuonten sisällä. Kudos oli elastista ja sitä voitiin venyttää kuin purukumia. Siinä oli Elastiini nimistä valkuaisainetta jäljellä, joka teki tämän. Se kuivattiin, kostutettiin, venytettiin, kuivattiin, kostutettiin ja venytettiin. Se oli kuin Purukumia.
Löydös kumoaa evoluutioteorian
Tämä löydös kumoaa koko evoluutioteorian ja on erittäin kiusallinen juttu varsinkin, kun tämä ei ole ainoa. Miten tätä on sitten pyritty selittämään? Nyt on kuumeisesti kehitetty erilaisia teorioita millä voitaisiin osoittaa, että kudokset, siis maassa olevat hampurilaiset, jotka bakteerit heti ahmivat, miten ne voisivat säilyä 8 miljoonaa vuotta, mutta se on humpuukia.
Ja tämän jälkeen heräsi kysymys siitä, kuinka vanhaa tämä on. Koska jos maaperässä on tällainen venyvä valkuainen, niin se on kuin hampurilainen bakteereille. Maaperähän vilisee ja kuhisee bakteereita ja kosteutta. Bakteerit syövät sen hampurilaisen oitis, kas kummaa, kun ei ole 80 miljoonaan vuoteen syöneet sitä hampurilaista. No siitä syystä jäänyt syömättä, koska se ei ole niin vanhaa, se on joitakin tuhansia vuosia vanha, sehän on selvä asia.
Eli nyt tuli ongelma, koska tämä helvetin rotkon kerrostuma oli ajoitettu 80 miljoonaa vuotta vanhaksi. Millä perusteella. Sillä perusteella, että evoluutioteorian mukaan tämän näköiset Tyrannosaurus Rexit elivät 80 miljoona vuotta sitten, silloinhan se on 80 miljoonaa vuotta vanha. Jos me toteamme, että tämä kuoli kaksituhatta vuotta sitten, niin koko tämä geologinen iän määritys näille kerroskivilajisarjoille kaatuu niin että kolina käy.
Valkovalkuaisaine tuhoutuu noin 400 vuodessa
Valkuaisaneen tuhoutuminen johtuu siitä, että sen rakenneosat, aminohapot vääntyvät väärään muotoon ja nanokone enää toimi, tämänhän me tiedämme. Se on tosiasia, mutta tällaiset kirjoittelijat niin todennäköisesti eivät ole koskaan kuulleetkaan tällaisesta biokemiallisesta tosiasiasta, tai sitten heiltä menevät niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin, kun he löytävät napajään uumenista 8 miljoonaa vuotta vanhaa bakteeria ja herättävät sen henkiin. Näinhän ei ole ja jouduttaisiin myöntämään, että se ei ole niin vanhaa.
75 metriä jäätä muodostui Grönlannissa yhdessä sukupolvessa
Mainio esimerkki tässä on luominen lehdessä lentolaivueesta, joka joutui lumimyrskyn takia laskeutumaan Grönlantiin, kun polttoaine loppui ja ne laskeutuivat jäätikölle ja jättivät koneet sinne ja lähtivät pois. Nyt sitten toisen maailmansodan jälkeen joku muisti, että siellähän on nämä koneet ja päättivät hakea koneet pois. Henkilö, joka kävi hakemassa näitä koneita, sanoi, että otetaan lumiharjat mukaan. Eihän meidän tarvitse kuin harjata lumi mikä on siihen päälle satanut ja täyttää bensatankki ja lentää ne takaisin. Kun he menivät paikalle, niin koneita näkynyt missään. Kun he sitten vihdoin löysivät koneet ne koneet, niin päälle oli kertynyt 75 metriä jäätä päällä, eli näin nopeasti jäätiköt syntyvät.
Eli jos mennään vielä tuohon rappeutumiseen. Ihmisessä tämä pitäisi näkyä. Luomisen jäljet mutta sitten pitäisi näkyä myös se rappeutuminen. Luominenhan meissä näkyy sillä, että me toimimme vielä ja tämä ihmisrobotti on kymmenien tuhansien yhteensopivien bio-ohjelmien yhteen sovitettu kokonaisuus. Vatsalaukussasi on 3 miljoonaa kertaa enemmän happoa kuin veressä. Siellä on systeemi, joka muodostaa happoa mahaan ja siksi, että pihvin minkä iltapäivällä söit, niin että se sulaisi, muutenhan se olisi siellä kokonaisena.
Näemme myös, että meillä on kaikilla ollut sama äiti
Se näkyy tutkimalla solun voimalaitosta mitokondriolta, joka aina periytyy vain äidiltä lapselle. Näemme että kaikilla olisi sama äiti. Tutkimalla miehen Y-kromosomia me näemme, että kaikilla ollut sama isä. Tutkimalla ihmisten kromosomeja me näemme, että ne ovat aivan samanlaisia veljiä ja sisaria. Tästä on jouduttu tekemään johtopäätös, että joitakin aikoja sitten koko ihmiskunta on tuhoutunut. Kahdeksan ihmistä on säilynyt hengissä ja me polveuduimme kaikki näistä kahdeksasta ihmisestä, eli ihmiskunta on mennyt pullonkaulan läpi Nooan tulvassa. Sikäläinen silloinen ihmiskunta ehkä noin miljardi. Kaikki kuolivat, kahdeksan säilyi hengissä. Me olemme kaikki näiden kahdeksan jälkeläisiä.
Kaikki eurooppalaiset ovat geenitutkimuksessa kymmenen kantaisän jälkeläisiä. Katsotaan Raamatusta Jaafetin kymmenen poikaa eli kaikki on juuri niin kuin Raamatussa on kirjoitettu. Tämähän pullonkaula on erittäin paha ongelma, kun se selvisi, että mehän olemme kaikki veljiä, ei ole mustaa rotua, ei keltaista rotua. Kaikki me ollaan veljiä ja todella lähellä. Raamatun mukaan ei ole mitään rotujen välistä eroa tässä mielessä, että toinen olisi ylempänä kuin toinen milloinkaan.
Ajattele että vain 350 sukupolvea erottaa sinut minut Adamista
Näin lähellä se on ja tämän verran ihmiskunta on kestänyt tätä valtavaa syntiinlankeemuksesta alkanutta mutaatioiden rappeutuminen painetta. Tässä me olemme nyt 30 000 geneettistä sairautta. Todennäköisesti 6000 on jo löydetty miehet aivan sukupuuton partaalla, y-kromosomin tuhannesta geenistä toimii enää 78. Loppu on lähellä ja se on rappeutumista. Jumalan armoa on, että yleensä vielä toimitaan. Eli koko luomakunta julistaa sitä, että Raamattu on totta. Hyvä Jumala on luonut kaiken täydelliseksi. On tapahtunut syntiinlankeemus. On tapahtunut Nooan tulva. Me olemme nyt tässä matkalla tämän luodun maailman, langenneen maailman loppua.
Kaikki sopii kohdalleen, kaikki sopii Raamattuun, mutta ei sovi evoluutioon, koska eihän mikään luotu, mikään evoluution kautta luotu, olisi voinut kehittyä yhtään mihinkään suuntaan, koska siinä sen olevan luotu informaatio häviää koko ajan huimaa vauhtia ja yksikään mutaatio eli painovirhe tällaiseen tiedostoon ei tuota mitään muuta kuin olemassa olevan tiedoston rappeutumista.
Mutaatioiden vaikutus voi tapahtua vain oman lajiryhmänsä sisällä
Koira voi pudottaa karvat pois tropiikissa, niin että se pärjää siellä paremmin ilman karvoja. Kaikki tällaiset hetkellisesti hyödylliset mutaatiot pitkässä juoksussa ovat haitallisia, eli evoluution mekanismi ei tuota mitään uutta rakennetyyppiä eikä ominaisuutta. Mutaatiot voivat muuttaa suden ominaisuuksia vain oman lajiryhmänsä sisällä, mutta koirasta ei voi tulla kissaa, koska lajiryhmän väliset erot liian suuria. Esimerkiksi voisitko ajatella suuren sotalaivan muuttamisen mutaatioiden avulla kaivinkoneeksi ja moottoreiden käydessä kokoajan, samoin soluja ei voi laittaa nariikkaan odottamaan remontin valmistumista.
Eläinrodut voivat muuttua tarpeen mukaan vain oman lajiryhmänsä sisällä, mutta ne eivät voi hypätä lajista toiseen, sudesta ei voi tulla kissaa. Rodut on luotu siten, että ne voivat elää eripuolilla maapalloa, kuten lyhyt karva, pitkäkarva.
Miksi maaeläimestä ei voi tulla lintua?
Maaeläimellä on paljekeuhko ja linnuilla läpivirtauskeuhko. Ero on sama kuin auton mäntämoottorilla ja lentokoneen suihkumoottorilla. Linnun läpivirtauskeuhko on paljon tehokkaampi, pienempi ja kevyempi kuin maaeläimen paljekeuhko. Lintu pystyy lentämään jopa 11 km korkeuteen. Kaikesta nähdään Suunnittelijan nerous.
Koko luomakuntaa todistaa, suorastaan huutaa Luojasta, kaikki myös osoittaa, että Raamattu on totta. On ollut luominen, on ollut paratiisi, on ollut syntiinlankeemus, on ollut Nooan tulva. Siitä me näemme merkit tuolla kerroskivilajeissa. Ja nyt olemme tässä maailmanajassa. Ja on erittäin jännittävää elää tänä päivänä, kun me saamme kaiken tämän niin kuin ennen, silmämme ikään kuin avataan niille, jotka haluavat nähdä. Niin saavat nähdä, että Raamattu on totta
Lähdeaineistoa
Lääkäri Pekka Reinikainen
Aiheeseen liittyvää
Lentolisko
Solujen mutaatiot
Mistä lentokyky ilmaantui?
Tyrannosausus rex – pehmytkudos-löydöksiä
Elektronimikroskooppi vuoden 1931 jälkeen vasta avasi solurakenteen
Kivikerrostumia
Negevin autiomaa
Saharan autiomaa
Aika ennen alkuräjähdystä
Tyrannosaurus rex (Wikipedia)
Suolaiset meret
Fossiilien ajoitusmenetelmät
Termi-sanasto
Keskeinen kysymys on mikä tai kuka on kaiken tämän takana
Odotusajan ongelma mutaatiokehityksessä