Kivihiilen syntyminen ei vaadi miljoonia vuosia. Uniformitarianistiset geologit ovat väittäneet, että kivihiilen (kuva 3.10) synty vaatii miljoonia vuosia. Useimmat olettavat, että kivihiilen synnyn ensimmäinen vaihe on kasvimateriaalin kasautuminen rannikkoseudun suolle. Seuraavaksi tämä kasvimassa vajoaa hitaasti pohjalle lievästi happamassa ympäristössä ja muodostaa vähitellen monissa soissa nykyään tavattavaa turvetta. Turpeen pitää pysyä veden alla hapelta suojassa. Muuten kasvien jäänteet lahoaisivat nopeasti (minkä takia metsänpohjasta ei löydy paksuja lehtikerroksia).
Uniformitarianistisessa mallissa kasvillisuutta kerääntyy hitaasti ja maa vajoaa täsmälleen samaan tahtiin, jotta turvetta voisi kasaantua. Jos turvetta kerääntyy liian nopeasti tai jos meri vetäytyy liian aikaisin, suo täyttyy ja kuivuu eikä ole enää suo.
Uniformitarianistien mallissa paksut, tavallisesti tulvivien merivesien alueelle tuomat sedimentit peittävät lopulta turpeen. Sedimenttien paino puristaa turpeen noin kymmenesosaan ja synnyttää lämpöä. Tämä muuntaa sen kivihiileksi (ruskeaksi tai mustaksi) riippuen siitä, kuinka paljon paine on sitä kuumentanut. Tässä mallissa kivihiilen synnyttämiseksi tarvitaan muutama tuhat metriä päällä olevaa sedimenttiä. Jos näin todella olisi tapahtunut, se olisi kestänyt miljoonia vuosia nykyisillä nopeuksilla.
Turvesuohon perustuvalla mekanismilla on monia ongelmia. Ensimmäinen on se, että kivihiilijuonteet ovat usein liian paksuja ja puhtaita. Tämä tarkoittaa sitä, että turvetta kasaantui ilman, että siihen sekoittui muita sedimenttejä (hiekkaa, tuliperäistä tuhkaa jne.). Puhdasta kasaantumista jatkui oletetusti miljoonia vuosia. Paksuimmat kivihiilijuonteet ovat noin 60-metrisiä. Jotta tarvittavat 600 metriä turvetta olisi voinut kasaantua, turpeen kerääntymisen ja vajoamisen välillä piti vallita äärimmäisen tarkka tasapaino samalla, kun kontaktia ilman kanssa ei saanut olla eikä mukaan saanut sekoittua ulkopuolista sedimenttiä. Onko tämä realistista?
Toiseksi turvesuon piti sijaita lähes merenpinnan tasolla, koska kivihiilen yhteydessä on usein merellisiä fossiileja. Toisaalta kun maaperä vajosi jopa satoja metrejä turpeen kerääntyessä paksuiksi kerroksiksi, meri ei kuitenkaan saanut tulvia suolle eikä huuhtoa turvetta pois.
Kolmanneksi hiilijuonteiden ylä- ja alapinnat ovat tasaisia tai lähes tasaisia (kuva 3.11) ja niiden kontaktipinnat ylä- ja alapuolella sijaitseviin, tavallisesti merellisiin sedimentteihin ovat kuin veitsellä leikattuja
Kuitenkin nykyisten soiden pinnanmuodostus on vaihtelevaa; on alempia alueita, jotka ovat tavallisesti muinaisia kanavia sekä korkeampia paikkoja, ikään kuin jokien tai virtojen rantoja, jotka joskus virtasivat soiden kautta. Lisäksi merenpinnan nousu ei saisi aikaan tasaista yläpintaa, vaan ennemminkin huuhtoisi turpeen pois.
Neljänneksi, tiedemiehillä on suuria vaikeuksia löytää tällä hetkellä muodostumassa olevaa kivihiiltä mistään päin maailmaa. Paksuin tähän mennessä löydetty turve-esiintymä on kuitenkin vain 20 metriä eikä siinäkään ole muodostumassa kivihiiltä. Jos sen päälle ladottaisiin muutama tuhat metriä sedimenttiä, saataisiin vain kahden metrin paksuinen kivihiilijuonne. Uniformitarianismin periaate perustuu nykyisiin prosesseihin, joten kivihiili on ristiriidassa tämän opin kanssa. Kivihiilen muodostuminen ei kuulu nykyisiin prosesseihin.
Suositusta ’’turvesuoteoriasta” huolimatta kivihiilen synty on geologinen mysteeri.25
Arnold Poiner toteaa: ’’Valitettavasti tiedemiehet eivät tiedä paljoakaan siitä, miten puu muuttuu kivihiileksi.
Kivihiiligeologi Larry Thomas kirjoittaa:
”Tosiasia kuitenkin on, että vaikka kivihiilen alkuperää on tutkittu yli sata vuotta, ei ole löydetty mitään mallia, joka voi ennustaa sen esiintymistä, kehitystä tai tyyppiä. On olemassa erilaisia malleja, joilla koetetaan tunnistaa kerrostumisen ympäristö, mutta yksikään niistä ei pysty antamaan riittävän tyydyttävää selitystä hiiliesiintymien jaksoittaisuudelle, horisontaaliselle jatkuvuudelle eikä kivihiilen fysikaalisille ja kemiallisille ominaisuuksille.”
Nooan aikaisen vedenpaisumuksen tuominen takaisin geotieteisiin tarjoaa järkeviä vaihtoehtoja kivihiilen alkuperälle. Maailmanlaajuisissa kivihiiliesiintymissä on noin kahdeksan kertaa enemmän hiiltä kuin nykyisten mantereiden puissa ja muussa kasvillisuudessa.29 Siksi kivihiili edustaa merkittävää osaa vedenpaisumusta edeltäneiden mantereiden puustoa ja muuta kasvillisuutta. Vedenpaisumuksen alkuvaiheen tapahtumat olisivat repineet juurineen irti tätä kasvillisuutta ja synnyttäneet valtavan kokoisia ja paksuja kasvi- ja tukkilauttoja, jotka ajelehtivat vedenpaisumusvesien pinnalla. Useat vedenpaisumuksen aikaiset mekanismit olisivat voineet kasata tämän kasvimateriaalin kerrostumiksi, jotka olivat joskus erittäin paksujakin. Koska puu, päinvastoin kuin turve, on tavallisesti kiinteää, sen ei tarvitse puristua kovin paljoa, jotta siitä syntyisi paksuja kivihiilijuonteita.
Kasvimateriaalin nopea hautautuminen ja paksujen sedimenttien kasaantuminen sen päälle saisi kasvimassan lämpötilan nousemaan: ilmiö, joka muuttaisi sen nopeasti kivihiileksi. Kivihiilen muodostuminen tapahtuisi siis merellisessä ympäristössä, joten merellisten fossiilien löytymisen kivihiilen yhteydestä ei pitäisi olla mikään yllätys. Kivihiilen muodostuminen vedenpaisumuksen aikana olisi nopeaa. Tässä pätee sama mikä muuallakin geologiassa: tarvitaan vain oikeita olosuhteita, ei välttämättä pitkiä ajanjaksoja.
Lähdemateriaali
Kivihiiligeologi Larry Thomas
Michael J. Oard, kirja Syvänajan petos