Etusivu      Ihmisen monimutkaisuus      Eläimet       Luonto      Ilmasto     Maapallo     Universumi     Menneisyys    Teknologia   Aineeton informaatio     Lääketiede    Uskonto     Tapahtumia      Haku

On yksi asia saada kokoon rakenneosat, mutta aivan eri asia saada ne rakentamaan

Suurimmalle osalle lukion oppilaista opetetaan koulussa 1800-luvun ”alkeiskemiaa”, että elämä alkoi, kun salamat läpäistessään tietynlaisen ilmakehän, muodostui kemikaaleja, joita kutsutaan aminohapoiksi. Näistä taas rakentuvat proteiinit, solujen pääasialliset aineosat. Vuonna 1953 Stanley Millerin suorittama kuuluisa testi osoitti, että joitakin aminohappoja pystytään todellakin synnyttämään tällä tavalla. Oletettavasti nämä aminohapot konsentroituivat meressä orgaanisessa liemessä, jossa ne yhdistyivät toisiinsa muodostaen proteiineja. Sitten nämä proteiinit jotenkin ajautuivat yhteen DNA:n kanssa muodostaen ensimmäisen yksinkertaisen solun, tai näin asia ainakin ilmaistaan.

Sellaista kuin yksinkertainen solu ei ole olemassa. Pieninkin solu sisältää 625 proteiinia  ja on äärettömän on monimutkainen. Lisäksi ensimmäinen solu tarvitsee älykkään solukalvon , joita tukkijat ei  ymmärrä vielääkään miten sen toiminta on mahdollista.

Darwin toteaa rehellisesti omasta teoriastaan:  ”Jos voitaisiin näyttää, että on olemassa monimutkainen rakenne, joka ei ole mitenkään voinut syntyä useiden peräkkäisten pienten muutosten kautta, teoriani murenisi täysin”.

Vihdoinkin, jopa koulukirjat myöntävät, että proteiinit eivät voineet muodostua orgaanisessa liemessä:‘ Tiedemiehet eivät ole onnistuneet saamaan aikaan veteen liuenneiden aminohappojen yhdistymistä niin, että ne muodostaisivat proteiineja. Energiaa vaativat aminohappoja liittävät kemialliset reaktiot ovat täysin käänteisiä eikä niitä esiinny spontaanisti vedessä.

Kertomukset ovat muuttuneet, mutta keskeinen oppi, ‘elämä ei vaatinut älyllistä Luojaa’, on säilynyt samana. Mutta tämä uusi ehdotus, ‘alkuperäiset makromolekyylit koostuivat RNA:sta ja RNA myöhemmin katalysoi proteiinien muodostumisen’, on väärä. RNA:ta, kuten DNA:kaan, ei muodostu jo elävien solujen ulkopuolella!^7,8,9

Suurin osa tiedemiehistä ei kuitenkaan enää väitä, että ensimmäiset proteiinit olisivat muodostuneet spontaanisti. Sen sijaan he nykyään esittävät, että alkuperäiset makromolekyylit koostuivat RNA:sta ja että myöhemmin RNA katalysoi proteiinien muodostumisen.’6

Mitä tahansa kukin uskoo alkuperästään, niin proteiinit ovat pääsiallisia elävien solujen ainesosia ja sellaisenaan ansaitsevat tulla otetuksi huomioon. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään käsitystä esittämiensä todisteiden vahvoista tieteellisistä viittauksista, että elävillä olennoilla oli Älykäs Luoja.

Proteiinit ovat laskostuneet sopimaan

Suorittaakseen toimintonsa solussa jokaisen proteiinin tulee olla laskostunut oikein monimutkaiseen kolmiulotteiseen muotoon. Kun solu valmistaa uuden proteiinin, niin se laskostuu juuri oikeaan muotoon matkallaan määränpäähänsä solussa, mikä taas mahdollistaa sen yhdistymisen muihin proteiineihin tai sokereihin yms. Se on jokseenkin kuin tapa, jolla avain sopii lukkoon. ”On kerrassaan ihmeellistä, miten yksinkertaisesti keho suoriutuu päivittäin näin monimutkaisesta ongelmasta.” —yksi IBM:n tutkijoista proteiinien laskostumisesta

IBM on rakentanut maailman tehokkaimman supertietokoneen (nimeltään Blue Gene, valmistui vuonna 2005) käsitelläkseen proteiininen laskostumisen ongelmaa. IBM:n nettisivu selittää miksi:‘Tieteellinen yhteisö pitää proteiinien laskostumista yhtenä merkittävimmistä ”suurista haasteista”
—perustavanlaatuinen ongelma tieteessä … jonka ratkaisua voidaan edistää ainoastaan hyödyntämällä huipputehokasta laskentateknologiaa.

‘Proteiinit kontrolloivat lähes kaikkia ihmiskehon soluprosesseja. Sisältäen aminohappoketjuja, jotka ovat yhdistyneet kuten kettingin lenkit, proteiini laskostuu erittäin monimutkaiseen kolmiulotteiseen muotoon, joka määrittelee sen tehtävän. Mikä tahansa muutos sen muodossa muuttaa dramaattisesti sen toimintoa, ja pieninkin muutos sen laskostumisprosessissa voi muuttaa halutun proteiinin sairaudeksi.’¹⁰

Huolimatta saatavilla olevasta valtavasta laskentatehosta on arvioitu, että Blue Geneltä veisi silti noin vuoden viedä loppuun laskentansa ja muodostaa malli yksinkertaisen proteiinin laskostumisesta. Kuinka kauan elävältä solulta vie aikaa laskostaa yksi proteiini? Alle yksi sekunti!

Kuten yksi IBM:n tutkijoista oli aikaisemmin huomauttanut: ‘On kerrassaan ihmeellistä, miten yksinkertaisesti keho suoriutuu päivittäin näin monimutkaisesta ongelmasta.’¹¹

Proteiinien oikean paikan osoittaminen

Vaikka [elimistössä] voi olla miljardeja mahdollisia vääriä paikkoja joihin jokin proteiineista voisi kulkeutua, on vain erittäin harvoja paikkoja, ja toisinaan vain yksi, johon uusi proteiini sopii ja jossa se toimii. Ongelmana on, että proteiineja ei valmisteta siellä missä niitä käytetään, ja jokainen niistä on arvoton ennen kuin se on löytänyt tiensä paikkaan, johon se sopii.

Kuinka proteiinit löytävät tiensä?

Vastaus on:  vasta valmistetut proteiinit sisältävät aminohappoketjun, joka määrittää niiden lopullisen kodin.¹³ Tämä aminohappojen ketju on yleensä lisätty hännäksi itse proteiinin muodostavan pidemmän aminohappoketjun päähän. Sitä on verrattu kirjekuoren osoitteeseen. Jos kirjeen laittaa postilaatikkoon ilman osoitetietoja, mikä mahdollisuus sillä on päätyä oikealle vastaanottajalle? Jokainen oikein laskostettu proteiini sopii ja yhdistyy oikein ainoastaan yhteen kohteeseen, joten kohteen tulee olla oikein osoitettu. ‘Proteiinin sijoittuminen väärin on kuitenkin vakavampaa kuin kirjeen hukkaaminen. “On sairauksia, joissa proteiinit ovat päätyneet soluissa vääriin kohteisiin.”’¹³

Vuonna 1999 lääketieteen Nobelin palkinto meni Dr Günter Blobelille Rockefellerin yliopistosta New Yorkista sen johdosta, että hän löysi aminohappojen osoitelaput, jotka ohjaavat jokaisen proteiinin oikeaan paikkaan solussa.¹⁴

Jotta ensimmäinen solu olisi voinut toimia, sillä ei pitänyt ainoastaan olla kykyä valmistaa proteiineja, vaan sen oli täytynyt ratkaista myös monimutkainen proteiinien oikeanlaisen laskostamisen ongelma sekä niiden osoittaminen juuri niihin kohtiin, joihin ne sopisivat ja joissa ne toimisivat. Pienet erehdykset missä tahansa vaiheessa voivat aiheuttaa sairauden.

Oppi siitä, että ensimmäinen solu ilmestyi spontaanisti ilman Suunnittelija vaikutusta, pohjautuu esitieteelliseen myyttiin, jonka mukaan yksisoluiset olennot olivat yksinkertaisia.  Yksikertaista solua ei ole olemassa, pieninkin solu sisältää 625 proteiiniä.

Tämä näkemys ei selvästikään kestä nykypäivän tiedon valossa, jonka mukaan solun DNA, RNA, kalvot ja proteiinit ovat äärimmäisen vaikeita valmistaa, ja kun proteiineja valmistetaan, niiden tulee olla oikein laskostettuja, osoitettuja ja käännetty joko ON- tai OFF-tilaan juuri oikeilla hetkillä. Yksikään näistä nerokkaista ratkaisuista ei voisi keksiä itseänsä, ja kuitenkaan mikään ‘ensimmäinen solu’ ei voisi olla olemassa ilman kaikkia niitä. Ilman erittäin älykästä Luojaa näin ei olisi voinut tapahtua.

Jumalan ratkaisu näihin monimutkaisiin ongelmiin oli itseasiassa verrattomasti parempi kuin maailman tehokkaimmalta supertietokoneelta odotetut. Ne muistuttavat meitä siitä, kuinka voimallinen ja älykäs Luojamme on. On vain luontevaa luottaa elämämme Hänen käsiinsä.

Aiheeseen liittyvää

Onko elämä suunniteltua?
Proteiinit tekevät meistä ihmisen  
Hätkähdyttävä DNA-kieli  
Lajien muuntelu
Roska-DNA osoittautui tarinaksi

Viitteet

1. Sarfati, J., Origin of life: the polymerization problem, Journal of Creation 12(3):281–284, 1998. 
2. Sarfati, J., Origin of life: the chirality problem, Journal of Creation 12(3):263–266, 1998. 
3. Grigg, R., Could monkeys type the 23rd Psalm? Creation 13(1):30–34, 1990. 
4. Sarfati, J. Self-replicating Enzymes? A critique of some current evolutionary origin-of-life models, Journal of Creation 11(1):4–6, 1997. 
5. Sarfati, J., Origin of life: Instability of building blocks, Journal of Creation 13(2):124–127, 1999. 
6. Johnson, G.B. and Raven, P.H., Biology, Principles & Explorations, Holt, Reinhart and Winston, Florida, USA, s. 235, 1998.
7. Fry, I., The Emergence of Life on Earth, Rutgers University Press, New Jersey, USA, ss. 126, 176–177, 245, 2000. 
8. Ward, P.D. and Brownlee, D., Rare Earth, Why complex Life is Uncommon in the Universe, Copernicus, Rutgers University Press, New Jersey, USA, s. 65, katso myös: ss. xix, 60, 63–64, 1999.
9. Mills, G.C. and Kenyon, D., The RNA World: A Critique, Origins & Design 17(1):9–16, 1996. 
10. IBM and Department of Energy’s NNSA partner to expand IBM’s Blue Gene Research Project, www​.research​.ibm​.com​/blue​gene​/press​_release​.html, marraskuun 28, 2003. 
11. Lohr, S., IBM plans a supercomputer that works at the speed of life, New York Times, joulukuun 6, 1999, s. C1. 
12. Aw, S.E., The origin of life: A critique of current scientific models, Journal of Creation 10(3):300–314, 1996. 
13. Travis, J., Zip Code plan for proteins wins Nobel, Science News 156(16):246, 1999. Quote by Tom A. Rapoport of Harvard Medical School in Boston. Katso myös: Britannica Biography Collection, Guenter Blobel.
14. Nobel medicine prize goes to cell biologist Guenter Blobel, www4​.cnn​.com​/HEALTH​/9910​/11​/nobel​.medicine​.03​/index​.html, marraskuun 28, 2003. 
15. Aldridge, S., The Thread of Life, The story of genes and genetic engineering, Cambridge University Press, Cambridge, UK, ss. 47–53, 1996. 
16. Alberts, B., Bray, D., Johnson, A. et al., Essential Cell Biology, An Introduction to the Molecular Biology of the Cell, Garland Publishing Inc., New York, USA, ss. 259–262