Monimutkaista systeemiä ei voi rakentaa pienillä
peräkkäisillä muutoksilla ilman suunnitttelua

Biokemiallinen systeemi  bakteeri-flagella  on ruoskamainen rotaatiomoottori, joka mahdollistaa bakteerin suunnistamisen ympäristössään. Flagellassa on happovoimalla toimiva rotaatiomoottori, staattori, O-rengas, holkki ja akseli. Tämän molekyylimoottorin monimutkainen koneisto koostuu noin 50:stä proteiinista. Näistä yhdenkin puuttuminen johtaa moottorin toiminnan täydelliseen menettämiseen.

Behe kirjoittaa kirjassaan Darwin’s black box: ”Redusoitumattoman monimutkaista systeemiä ei voi rakentaa pienillä peräkkäisillä muutoksilla, koska jokainen parantava muutos redusoitumattoman monimutkaiseen systeemiin, josta puuttuu edelleen osa, ei määritelmänsä mukaan toimi. … koska luonnonvalinta voi ainoastaan valita systeemejä, jotka jo toimivat, niin jos biologinen systeemi ei voi syntyä asteittain, sen täytyisi syntyä valmiina yksikkönä kertaheitolla.”

Redusoitumattoman monimutkainen systeemi on toimintakykyinen vain, jos sen kaikki komponentit ovat paikallaan samanaikaisesti. Tästä seuraa, että jos luonnonvalinta olisi tekemässä redusoitumattoman monimutkaista systeemiä, sen täytyisi tehdä se heti kokonaan tai jättää tekemättä. Tämä ei olisi ongelma, jos systeemit olisivat yksinkertaisia. Mutta ne eivät ole. Behen mainitsemat redusoitumattoman monimutkaiset biokemialliset systeemit ovat proteiinikoneita, jotka koostuvat lukuisista erilaisista toiminnan kannalta korvaamattomista proteiineista; yhdessä nämä ovat kaukana siitä mihin luonnonvalinta kykenee yhdessä sukupolvessa.

Yksi tällainen Behen mainitsema biokemiallinen systeemi on bakteeri-flagella. Flagella on ruoskamainen rotaatiomoottori, joka mahdollistaa bakteerin suunnistamisen ympäristössään. Flagellassa on happovoimalla toimiva rotaatiomoottori, staattori, O-rengas, holkki ja akseli. Tämän molekyylimoottorin monimutkainen koneisto koostuu noin 50:stä proteiinista. Näistä yhdenkin puuttuminen johtaa moottorin toiminnan täydelliseen menettämiseen.

Tällaisten biokemiallisten systeemien redusoitumatonta monimutkaisuutta ei voi selittää darwinilaisella mekanismilla eikä millään naturalistisella evoluutiomekanismilla, joita on tähän päivään mennessä esitetty. Lisäksi koska redusoitumaton monimutkaisuus ilmenee biokemiallisella tasolla, ei ole mitään perustavanlaatuisempi tasoista biologista analyysiä, johon voitaisiin viitata redusoitumattoman monimutkaisuuden kohdalla ja toivoa darwinilaisen mekanismin valinnan ja mutaation onnistumista siinä.

Alla oleva biokemia on tavallista kemiaa ja fysiikkaa, joista kummankaan avulla ei voi selittää biologista informaatiota. Myös se, onko biokemiallinen systeemi redusoitumattoman monimutkainen, on täysin empiirinen kysymys: Voimme rikkoa yksitellen jokaisen proteiinin, joista biokemiallinen systeemi koostuu nähdäksemme menetetäänkö systeemin toiminto. Jos niin tapahtuu, kyseessä on redusoitumattoman monimutkainen systeemi. Tällaiset kokeet ovat rutiinia biologiassa.

Yhteys Behen redusoitumattoman monimutkaisuuden ja minun monimutkaisuus-täsmennys-kriteerin välillä on helposti nähtävissä. Behen mainitsemat redusoitumattoman monimutkaiset systeemit vaativat lukuisia toisiinsa sopivia komponentteja, joista jokainen on tarpeellinen toiminnon takia. Tämä tarkoittaa, että ne ovat monimutkaisia monimutkaisuus-täsmennys-kriteerin vaatimalla tavalla.

Täsmennys biologiassa viittaa aina jollain tavalla organismin toimintaan. Organismi on toiminnallinen systeemi, joka koostuu monista toiminnallisista alasysteemeistä. Organismien toimintaa voidaan määritellä monella eri tavalla. Arno Wouters tekee niin kokonaisten organismien elinkelpoisuuden avulla, Michael Behe biokemiallisten systeemien minimitoiminnan avulla.

Jopa Richard Dawkins myöntää, että elämä on määritelty toiminnallisesti, hänelle geenien lisääntymisen avulla. Dawkins kirjoittaa kirjassaan The Blind Watchmaker ”Monimutkaisilla asioilla on tietty olemus, määriteltävissä etukäteen, joka on erittäin epätodennäköistä ollakseen sattuman aiheuttamaa. Elävien asioiden tapauksessa, ennalta määrättävä olemus on… kyky levittää geenejä lisääntymisen yhteydessä.”

On siis olemassa luotettava kriteeri suunnittelun tunnistamiseen asioiden havaittavista ominaisuuksista. Tämä kriteeri kuuluu todennäköisyys- ja monimutkaan teorian alueeseen, ei metafysiikkaan tai teologiaan. Vaikka sitä ei voi esittää loogisella esityksellä, se voidaan esittää tilastollisesti hyvin vaikuttavasti.

Tämä kriteeri on olennainen biologiassa. Kun sitä sovelletaan monimutkaisiin paljon informaatiota sisältäviin biologian rakenteisiin, se tunnistaa suunnittelun. Erityisesti voimme sanoa, että monimutkaisuus-täsmennys- kriteeri osoittaa tieteellisesti Michael Behen redusoitumattoman monimutkaiset biokemialliset systeemit olevan suunniteltuja.

Mitä voimme ajatella näistä tuloksista? 

Monet tiedemiehet eivät ole vakuuttuneita. Vaikka meillä on luotettava kriteeri suunnittelun havaitsemiseen ja vaikka tuo kriteeri kertoo meille, että biologiset systeemit on suunniteltuja, näyttää siltä, että biologisten systeemien toteaminen suunnitelluiksi on kuin kohauttaisi olkapäitä ja sanoisi, että Jumala teki sen. Pelkona on, että suunnittelun myöntäminen mahdollisena selityksenä tukahduttaisi tieteellisen tutkimuksen, niin että tiedemiehet lopettaisivat vaikeiden ongelmien tutkimisen, koska heillä olisi riittävä selitys jo olemassa.

Mutta suunnittelu ei pysäytä tiedettä. Suunnittelu voi tosiaankin edistää tutkimuksia, jotka perinteiset evoluutiolähestymistavat ovat pysäyttäneet. Ajattele termiä ”roska-DNA”. Tämä termi sisältää ajatuksen siitä, että jos organismin genomi on muotoutunut suuntaamattoman evoluutioprosessin kautta, vain osa genomista on tarpeellinen organismille.

Evoluution näkökulmasta odotamme, että löytyy paljon turhaa DNA:ta. Jos toisaalta organismit ovat suunniteltuja, odotamme paljon DNA:ta, jolla on jokin tehtävä. Ja tosiaankin viimeisimmät löydöt viittaavat siihen, että DNA:n tulkitseminen roskaksi vain peittää nykyisen tietämättömyytemme sen tehtävästä.

Esimerkiksi Journal of Theoretical Biology-lehden tuoreessa numerossa John Bodnar kuvailee miten ”Turha DNA eukaryoottisissa genomeissa sisältää kielen, jonka avulla on koodattu organismin kasvu ja kehitys.” Suunnittelu rohkaisee tiedemiehiä etsimään toimintoa silloin, kun evoluutio ei kannusta siihen.

Tai mieti surkastuneita elimiä, joille on myöhemmin löydetty merkitys. Evoluutiobiologisissa teksteissä ihmisen häntäluu leimataan usein ”surkastuneeksi elimeksi”, joka viittaa selkärankaisiin hännällisiin esi-isiin. Ja jos katsoo Gray’s Anatomy-lehden tuoretta numeroa, voi huomata häntäluun olevan elintärkeä lantiolihasten kiinnityskohta.

Sanonta ”surkastunut elin” usein vain peittää tietämättömyytemme elimen tarkoituksesta. Ihmisen umpilisäkkeen, jonka aikaisemmin ajateltiin olevan surkastunut, tiedetään nyt olevan immuunijärjestelmän toimiva komponentti.

Suunnittelun hyväksyminen tieteeseen voi ainoastaan rikastuttaa tieteellistä tutkimusta. Kaikki koetellut ja todelliset tieteen työkalut pysyvät entisellään. Mutta suunnittelu antaa uuden työkalun tiedemiesten selitysvarastoon. Lisäksi suunnittelu nostaa esiin monia uusia tutkittavia kysymyksiä.

Kun tiedämme, että joku kohde on suunniteltu, haluamme tietää miten se on tehty, miten optimaalista suunnittelu on ja mikä on sen tarkoitus. Huomaa, että voimme havaita suunnittelun tietämättä miksi kohde on suunniteltu. Smithsonian -instituutissa on huone, joka on täynnä objekteja, jotka ovat selvästi suunniteltuja, mutta joiden tarkempaa tarkoitusta antropologit eivät ymmärrä.

Suunnittelu myös viittaa rajoitteisiin. Suunniteltu objekti toimii tiettyjen rajoitteiden sisällä. Jos rajoitteita rikotaan, objekti toimii huonosti tai menee rikki. Lisäksi voimme löytää nämä rajoitteet empiirisesti tutkimalla mikä toimii ja mikä ei. Tällä yksinkertaisella oivalluksella on valtava vaikutus ei ainoastaan tieteeseen, mutta myös etiikkaan. Jos ihmiset ovat todella suunniteltuja, voimme odottaa psykososiaalisia rajoitteita olevan sisäänrakennettuja meihin.

Jos näitä rajoitteita rikotaan, joudumme kärsimään yhteiskuntamme kanssa. On paljon todisteita siitä, että monet yhteiskunnan esilläpitämät asenteet ja käyttäytymismallit heikentävät ihmisen hyvinvointia. Suunnittelu piristää varmasti eettistä virtaa Aristoteleksestä Aquinasiin, mikä tunnetaan paremmin luonnon lakina.

Meidän pitäisi päästää suunnittelu tieteeseen

Päästämällä suunnittelun tieteeseen, teemme paljon enemmän kuin vain kritisoimme tieteellistä reduktionismia. Tieteellinen reduktionismi tarkoittaa, että kaikki on redusoitavissa tieteellisiin kategorioihin. Tieteellinen reduktionismi on itsekumoutuvaa ja se voidaan nähdä helposti. Maailmankaikkeuden olemassaolo ja lait, maailmankaikkeuteen kätkeytyvä älykkyys ja matematiikan mieletön tehokkuus maailmankaikkeuden ymmärtämisessä ovat vain muutamia kysymyksistä, joita tiede nostaa esille, mutta joihin tiede ei pysty vastaamaan.

Tieteellisen reduktionismin kritisoiminen ei siis kuitenkaan riitä. Reduktionismin kritisoiminen ei muuta tiedettä. Ja tiede on se, jonka täytyy muuttua. Suunnittelun välttämisellä tiede on liian kauan toiminut riittämättömällä keinovalikoimalla. Tämä on johtanut rajoittuneeseen kuvaan todellisuudesta, tieteen vääristyneeseen käsitykseen maailmankaikkeudesta ja myös ihmisistä.

Martin Heidegger huomasi lehdessä Being and Time, että ”tieteen kehityksen taso voidaan määrätä sen kyvykkyydellä, kun sen perusajatukset ovat kriisissä.” Perusajatukset, joilla tiede on toiminut viimeiset vuosisadat, eivät ole enää riittäviä, eivät varmasti informaatioaikakautena, eivätkä varmasti aikakautena, jolloin suunnittelu on empiirisesti havaittavissa.

Tieteen perusajatukset joutuvat kriisiin. Ulospääsy tästä kriisistä on laajentaa tiede kattamaan myös suunnittelu. Suunnittelun päästäminen tieteeseen on tieteen vapauttamista rajoituksista, joita ei voida enää perustella.

Lähde

Kirjoittaja William A. Dembski on matemaatikko ja filosofi. Hän on kirjoittanut mm. The Design Inference -kirjan (Cambridge University Press).

Artikkeliin liittyvää
Tiede ja suunnittelu
Suunnittelun todentaminen
Kommunikaation monimutkaisuus
Miten ihminen on rakennettu?
Ihmisen yhden solun toimintakaavio
Solurakenteen kuva (Wikipedia)